Vuonna 2006 pelattu Naruto-larp uudelleenpelautetaan lauantaina 05.06.2010 Espoon Luukissa (Luukinranta 10). Peli alkaa klo 14 ja loppuu n. klo 20. Pelimaksu on 12 euroa. Mukaan mahtuu 35 pelaajaa, ja peliin otetaan ensisijaisesti vähintään 15-vuotiaita. Mukana on sekä sarjasta tuttuja että keksittyjä hahmoja. Kannattaa myös huomata, että peli on nimenomaan Naruto-larp-nimellä kulkeneen pelin, eikä myös Naruto-maailmaan sijoittuneen "Kahjot ninjat"-larpin uudelleenpelautus.
Peli sijoittuu vuoteen ennen sarjan ensimmäistä jaksoa. Naruto luokkalaisineen on taijutsu-leirillä Konohan metsässä sijaitsevalla leirintäalueella. Iruka opastaa akatemialaisia taijutsun saloissa ja tutustuttaa nuoret ensimmäistä kertaa jounineihin. Kaikki tämä on hurjan jännittävää, mutta akatemialaiset ovat myös kovin kiinnostuneita leirintäaluetta koskevasta huhusta. Kerrotaan, että jossakin on Salaisuus, joka antaa löytäjälleen hokagen tasolle yltävää tietoa ja taitoa. Paikalle näyttää tulleen myös ninjoja, joita akatemialaiset eivät ole ennen nähneet. Mitä on tekeillä?
Tervetuloa elämään päivän ajan Masashi Kishimoton tunnelmallisessa Naruto-maailmassa! Kysymykset pelistä voi lähettää osoitteeseen narutolarp[AT]gmail.com.
Peli on ohi, kiitos kaikille! 21 peruutuksesta huolimatta pelistä puuttui ainoastaan Hinata. Erityiskiitos ahkerille rekryäjille: Erkalle, Charilanille ja Inkulle.
ruskeat pöksyt / bokserit (pesulapussa lukee käsin kirjoitettuna "RIKSU")
sininen pitkähihainen Teräsmies-logolla varustettu paita
tummansinistä kangasta (Timon?)
Coca cola -pyyhe
keltainen hyppynaru mustilla kädensijoilla, joista toinen on rikki
vaaleanvihreät sukat
puinen kovia kokenut harja, jossa on punainen keskiosa
paksu rulla vahvaa valkoista lankaa
Sumiyon pahviboksi
kaksi, öö, ompelutarviketta: sentin pituisen valkoisen kuminauhan molemmissa päissä metalliset... jutut
2x monivetokuponkeja
harmaa miesten paksu sukka, jossa valkoinen ja musta raita
Peruutusten myötä 4 hahmoa vapaana: 2 miestä, 2 naista. Asulla ei tässä vaiheessa ole väliä. Keksimme tarvittaessa hyvän syyn hahmon asusta poikkeavalle asulle. Tarvitsemme pelaajia. Toinen päitys: Yksi pj tippunut matkasta kiireiden takia, pelipaikan ja pysäkin väliä ajava kuski muuttunut. Ottakaa Anun numero talteen!
Tärkeätä! Sivustot pyörivät palvelimella, joka uusiutuu täysin 31.5. eli ensi maanantaina. Pelaajien tulee ottaa JO NYT kaikki tarvitsemansa tiedot sivustolta siltä varalta, ettei sivuston pystyttäminen hoidu helposti uudistuneella serverillä. Olennaista tietoa on ainakin hahmo, saapumisohjeet, kontaktikuvaukset ja liian monen kohdalla myös pelimaksuohjeet (mur). Lisäksi: mies- ja naishahmo vapaana ja yleisiä tietoja selkiytetty.
Pelinjohto kaipaa apua! Peruutussuman myötä vapaana on Sakura sekä hänen keksitty luokkalaisensa (tyttö). Muuta asiaa: Toinen tutustumismiitti pidetään 23.5.2010.
Pelin ensiapuvastaava vaihtui peruutuksen takia. Lisäksi pelimaksun takarajaksi on asetettu 17.5.2010, koska ilman takarajaa maksuja ei montakaan tunnu saapuvan. Maksakaahan ihmiset pelimaksu!
Viime päivinä on tehty pari muutosta Omalle sivulle. Pelaajat voivat nyt vaihtaa salasanansa ja nähdä kuvan, jonka muut näkevät heistä kontaktisivuillaan. Tutustumismiitti pidetään 24.4. klo 14, tapaamme Helsingin Rautatientorin pääovella (oven yläpuolella / vieressä on palloa kannattelevat ukkopatsaat).
Hahmojako on tehty ja kaikille ilmoittautuneille on lähetetty sähköpostia. Mikäli et ole saanut postia, ilmoitathan pelinjohdolle. Peliin voi edelleen ilmoittautua varapelaajaksi, jolloin on mahdollisuus saada peruutuspaikka.
Sivuston ulkoasu on suureksi osaksi muuttunut ja pieniä muutoksia tehdään lisää lähipäivinä. Hahmojako tehdään kuluvan kuukauden lopussa, kunhan Tampere kuplii -tapahtumasta on kulunut joitain päiviä.
Pelimaksun suuruus (12 €) on nyt varmistunut. Ruokalista on päätetty ja ilmoittautuneille on lähetetty maili valmistelujen edistymisestä.
Lisää kuvia löytyy nyt Naruto-larp 1.0 -sivulta.
Pelipäivänä monet koulut viettävät kevätjuhliaan. Peli on siirretty alkamaan kaksi tuntia myöhemmin, jotta ainakin lähellä asuvat voivat osallistua sekä juhliin että peliin. Pelille saatiin tänään lisäksi ensiapuvastaava.
Ilmoittautumisia on tullut jo kivasti, mutta lisää (etenkin mies)pelaajia tarvitaan. Hahmojako sijoittuu näillä näkymin maaliskuulle.
Ilmoittautuminen avattu. 15+ rölli-ilmoa siivottu kannasta heti ensimmäisenä päivänä ja ensimmäinen häirikköviesti saatu. Hankkikaa pennut parempaa tekemistä.
Pelipäivämäärä siirtynyt. Peli pelataankin 05.06.2010!
Pelipäivämäärä varmistui! Sivustoa voi nyt mainostaa kiinnostuneille.
Sivusto pääosin valmis.