Kiinteistönvälitysfirma ja Ei mainoksia -kyltti

Tällä sivulla oli kertomus erään kiinteistönvälittäjäyhtiön mainoskieltojen vastaisesta mainonnasta ja roskapostituksesta. Koska näyttää siltä, että kyseinen yhtiö on tarkistanut politiikkaansa, asia ei ole enää ajankohtainen ja roskapostitkin olivat ilmeisesti väärennöksiä, olen poistanut sivulta tapausta koskevan sisällön. Jätän kuitenkin yleisesti kiinnostavan osuuden.

Kuluttajaviraston ohjeistaa sivuillaan seuraavasti:

Osoitteettomalta suoramarkkinoinnilta voi välttyä laittamalla postilaatikkoon tai -luukkuun EI MAINOKSIA -tarran. Kuluttajalla on oikeus kieltäytyä ottamasta vastaan suoramainoksia. Niiden jakaminen vastoin kuluttajan ilmaisemaa tahtoa on kuluttajansuojalain vastaista markkinointia.

Varmistin vielä Kuluttajavirastosta, mihin ylläoleva perustuu, koska en suoraan löytänyt kuluttajansuojalaista kohtaa, joka nimenomaan tekisi mainoskiellon sivuuttamisesta lain vastaista. Vastauksessaan Kuluttajavirasto totesi ohjeen perustuvan kuluttaja-asiamiehen ratkaisukäytäntöön, ja lisäsi vielä:

Kuluttaja-asiamies on vastatessaan tiedusteluun, joka koski osoitteettoman mainospostin jakelun kieltävän tarran virallisuutta todennut, että kuluttajan esittämä pyyntö/kielto, olipa se minkä muotoinen tahansa, tulee ottaa huomioon osoitteetonta mainospostia jaettaessa.

Mainostajien on siis otettava tämä huomioon.


Kirjoitettu 3.3.2006, päivitetty 4.5.2006.
Tämän sivun pysyvä osoite on http://www.iki.fi/jhuhta/kiinteistomaailma_roskaa.html.